Koulu tietoteknistyy.

Kaikki on nykyään verkossa, tai ainakin pitäisi olla, ainakin jonkun mielestä. Se on katsokaas kehitystä, se.

Mitä, jos ei pysy kehityksessä mukana? Jos kaipaa takaisin siihen aikaan, kun oli vain ruutupaperi ja kynä? Kirjat olivat paperia, kirjoitettiin kynällä ja keskustelut käytiin kasvokkain, luokassa.

Teen tunnustuksen. Olen tietotekninen vastarannankiiski.

En omista älypuhelinta enkä tablettia. Facebookiin liityin pitkän jahkailun jälkeen, tosin nykyään en kyllä pärjäisi ilman sitä. Tämän blogin loin osana yhtä yliopiston kurssia, koska oli pakko. Tämä on kyllä oikeastaan ihan kivaa, nyt kun tarkemmin miettii.

Olen 90-luvun lapsi. Eikö minun pitäisi olla digimaailmassa, internetissä, blogeissa, somessa ihan kotonani? Eihän tämän minulle pitäisi olla mikään ongelma, olenhan kasvanut keskellä tätä murrosta? Minun aikanani kouluissa oli jo tietokoneet. Mutta kun en ole.

En ole kotonani nettimaailmassa. Ahdistaa, kun pitäisi olla koko ajan online. Pää tulee kipeäksi jatkuvasta näytön tuijottamisesta. Pitäisi käsitellä valtava määrä informaatiota yhdellä kertaa. Jos en lue sähköpostiani muutamaan päivään, valtava määrä infoa menee ohi, puhumattakaan kaikista niistä saapuneista viesteistä, jotka on kumminkin luettava. Ja ne facebookin ilmoitukset. Sonja N. tykkää tästä. Ahdistaa.

Oikeasti en ole ehkä ihan niin toivoton kuin uskottelen itselleni. Opin käyttämään verkkopankkia, facebookia, tätä blogia ja jopa moodlea ilman mitään ongelmia. Tai okei, yliopiston sivut on kyllä niin sekavat, etten vieläkään tiedä, mistä mitäkin löytyy. Tieto on hajallaan eri sivuilla, ja se pitäisi osata kaivaa sieltä ihan itse. Mutta kyllä se siitä.

Opiskelen luokanopettajaksi. Minun on pakko pysyä kehityksen kelkassa mukana, vaikka en haluaisikaan. Muutaman vuoden päästä jokaisella oppilaalla on läppäri tai tabletti, ja koulun ja kodin yhteistyö hoidetaan jo nyt pääsääntöisesti verkossa. Äidit ja isät odottavat, että Wilma-viesteihin vastataan tänään eikä huomenna. Ja he ovat oikeassa.

Tietotekniikan kehitys on hyvä asia. On hienoa, että meillä on mahdollisuus olla yhteyksissä, vaikka eläisimme eri puolilla maailmaa, jakaa sisältöä, vaikkei meillä olisi mitään jaettavaa, kommentoida vaikka emme tietäisikään aiheesta mitään ja tykätä, vaikka emme tykkäisikään. On hienoa, että meillä on mahdollisuus ottaa kantaa ja kertoa mitä meille tapahtuu, vaikka meitä yritettäisiinkin sensuroida. Murros on alkanut. Tiedon ja sen jakamisen kontrollointi on jo mahdotonta.

Olen silti sitä mieltä, että kehitys kehityksen vuoksi ei ole suotavaa. Nettiä ja digitaalisia medioita tulee hyödyntää opetuksessa, ja kyllä niitä täytyy opetella myös käyttämään. Tässä maailmassa ei enää pärjää ilman. Mutta kaikkea ei silti tarvitse siirtää nettiin. On jätettävä tilaa myös kasvokkain tapahtuvalle kohtaamiselle. Koulussa, kotona ja vaikka kaupan kassalla. Olen myös sitä mieltä, että koko ajan ei tarvitse olla online. Jos tarvitsee, systeemissä on jotain vikaa. Ihmisen aivot ja mieli tarvitsevat lepoakin.

Ehkä minun olisi pikkuhiljaa aika päästä yli tästä vastarannankiiskeilystä. Vaikka en pidäkään siitä, että kaikki on netissä, niin silti on. Ja se on ihan hyvä.